Osa 1
Doña Quijote ja Sancho menivät opiskelijoiden järjestämään taidekokoukseen, ja kuuntelivat mitä opiskelijoilla oli taiteesta sanottavaa. Opiskelijat puhuivat ja puhuivat, selittivät ja sekoittivat, sökelsivät ja sekoilivat, toistivat toisiaan ja hymisivät yksimielisyyttään.
- Nämähän ovat varsinaisia lampaita! huudahti Doña Quijote.
- Ei, ne ovat opiskelijoita, väitti Sancho.
Mutta vaikka Doña kuinka kuunteli, ei hän puuroutuneella älyllään kuullut opiskelijoiden sanovan muuta kuin: bää bää, bäbä bää.
- Aika on elämän täyteyttä, vaikka ajan täyteys onkin elämän itsensä kumoamista ja sen myötä ajan kumoamista, sanoi opiskelija.
Bää bää, kuuli Doña Quijote.
- Sana on asetettu tilaan itse statuksen käsitteen kautta, sanoi opiskelija.
Bäbä bää, kuuli Doña Quijote.
Lopulta Doña Quijote kyllästyi. Hän valjasti keppiheppansa ja asteli puhujanpönttöön, hän esitti loogisia ja täsmällisiä argumentteja. Hän käytti yksinkertaista ja selkeää kieltä, hän määritteli käsitteet ja perusteli aukottomasti. Hän sanoi, että väite ei ole totuus pelkästään siksi, että joku 1600-luvulla kuollut ukko sanoi niin. Doña kehtasi esittää niinkin kuohuttavan väitteen, että argumentista tulisi arvioida sen substanssia, ei sen esittäjän asemaa tai ilmaisun kauneutta.
Nyt opiskelijat hermostuivat. Bää, he mölähtivät kuin yhdestä suusta. Puhujanpönttöön kopisteli joku iso ja kiharakarvainen pässi. Hän puhui sekavasti, sotki oletukset ja johtopäätökset keskenään, käytti kymmenen virkkeen mittaisia lauseita, jotka koostuivat 90 %:sesti kiertoilmauksista, korulauseili, kierteli ja sökelsi. Bää, kuuli Doña Quijote. Seuraava opiskelija nousi pönttöön ja sanoi edellisen veljen todistaneen vahvasti.
- Merkin käsite edellyttää vertikaalista halkeamaa merkitsijään ja merkittyyn, eikä se ole sovellettavissa poeettiseen kieleen joka on yhdistelmien ja kytkentöjen rajattomuutta, opiskelija tähdensi.
Bää, kuuli Doña Quijote.
Vielä muutama opiskelija kävi puhumassa, ja tilaisuuden loputtua yksinkertainen Doña-parka oli kokonaan nujerrettu. Ei hän oikeastaan ollut huomannut yhdenkään kumonneen hänen väitteitään, mutta puhetulva oli niin ylitsepursuava ja opiskelijajoukko niin yksimielinen, että Doña ei kerta kaikkiaan saanut omia sanojaan mahdutetuksi sekaan. Opiskelijat poistuivat tyytyväisinä kukistettuaan mokoman taiteen vihaajan.
Sancho taputteli Doñaa myötätuntoisesti selkään ja käski hänen hyväksyä sen tosiasian että määkijät eivät olleet lampaita vaan opiskelijoita, ja että he eivät suinkaan määkineet vaan puhuivat oppineesti. Doña ei ollut vakuuttunut, mutta hän oli niin uupunut ja hänen korvansa soivat kaikesta siitä kukkaiskielen paljoudesta, että hän ei jaksanut väittää vastaan.
Osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti