tiistai 14. toukokuuta 2013

"Ihminen on pohjimmiltaan x"

Ihminen on pohjimmiltaan paha.

Ihminen on sisimmältään hyvä.

Jokainen ihminen sisimmässään etsii Jumalaa ja on onnellinen vasta löydettyään sen. Ihminen tarvitsee uskontoa. Ihminen on pohjimmiltaan syntinen.

Kaikki tarvitsevat taidetta. Jokainen ihminen pyrkii luovuuteen.

Ihminen on pohjimmiltaan laiska.

Kaikki ihmiset tarvitsevat toistensa apua. Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen. Kaikkein eniten ihminen tarvitsee yhteyttä toiseen ihmiseen.

Ihminen on luonteeltaan omaa etuaan ajatteleva.

Ihminen on pohjimmiltaan antelias.

Ihminen tarvitsee rajoja.

Kaikki ihmisen motivaatio on seksuaalista.


Olipa kerran savea, jolla joukko idiootteja sai päähänsä ruveta leikkimään. Ensimmäinen idiootti teki koiran. Siitä tuli oikein hyvä koira. Savi oli selvästikin tarkoitettu muovautumaan koiraksi. Saven olemus on pohjimmiltaan koiramaista. Kun toinen idiootti muovaili hevosen, ensimmäinen idiootti huomasi heti, että hevonen oli vain epätäydellinen koira. Neljä jalkaa ja häntä, hevonen selvästikin pyrki koiramaisuuteen. Mutta kuinka ollakaan, toinen idiootti ei hyväksynyt ajatusta. Hän väitti, että koira oli epätäydellinen hevonen, ja koira pyrki hevosmaisuuteen. Mutta ensimmäinen idiootti ymmärsi kyllä, että toisella idiootilla vain heitti päästä.

Kolmas idiootti rakensi savesta talon. Ja katso, siitä tuli oikein hyvä talo. Talo oli erittäin hyödyllinen kolmannelle idiootille. Kolmas idiootti koki nähneensä syvällisen totuuden saven olemuksesta, tarkoituksesta ja päämäärästä. Kolmas idiootti huomasi, että sekä koira että hevonen olivat eräänlaisia talon esiasteita: niissäkin oli neljä nurkkaa. Kolmas idiootti suhtautui hyvin suopeasti ja hyväksyvästi ensimmäiseen ja toiseen idioottiin, hehän olivat tavallaan kehittymättömiä edeltäjiä kolmannen idiootin löytämälle ainoalle oikealle totuudelle, sille että saven perimmäinen pyrkimys on tulla taloksi.

Neljäs idiootti ei tehnyt mitään erityistä savellaan. Hän sorkki sitä sinne sun tänne, teki vähän tätä vähän tuota. Hetikohta hän ymmärsi, että saven on tarkoitus olla vapaasti ilman mitään sivistyksen kahleita ja rajoituksia.

Viides idiootti kehitti savenpolttamismenetelmän, joka muutti saven erittäin kovaksi ja kestäväksi, teki savesta miekan ja tappoi muutaman idiootin. Kuudes idiootti tajusi heti, että savi on pohjimmiltaan paha asia ja että pitää heti keksiä laki joka rajoittaa mahdollisimman paljon sen käyttöä. Neljä ensimmäistä idioottia ei suostunut siihen, sillä heidän mielestään savi oli pohjimmiltaan hyvää mutta viidennen idiootin savi oli päässyt jotenkin turmeltumaan.


Ihminen on pohjimmiltaan kaikkea, riittää kun vähän tökkii johonkin suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti